Kivi on avaruuden peili.

Kiven oma luonne, äärettömyys ja ikiaikaisuus, on itsessään merkittävää. Samalla se tarjoaa luontevan lähtökohdan pelkistetylle muotokielelle. Minulle taiteen alkuvoima löytyy luonnosta, samalla teosten lähtökohdat kiinnittyvät ihmisyyteen ja syvälle ihmiskunnan yhteisille juurille, universaaliin mytologiaan ja symboleihin.

Teokset kurottavat kohti Pyhän kokemista, sakraalia paikkaa – joka löytyy milloin metsästä, jota hirvieläin kantaa kyljessään, milloin naisen sylistä, siihen uurrettuna Elämänpuuna. Veistosteni näkyvän ilmaisun takaa haen teoksen näkymätöntä muotoa, jonne sanat eivät yllä.